Maija Ryynänen vuokrauspäälliköksi Ylvaan

Ennen siirtymistään Ylvaan hän on työskennellyt Asset Managerina Trevian Asset Management Oy:ssä.

Tehtävässään Maija Ryynänen tulee vastaamaan uudisvuokrauksesta ja palvelutarjonnan kehittämisestä keskittyen erityisesti Ylvan keskustakiinteistöjen liiketilojen ja toimistojen vuokraukseen ja konseptointiin sekä Hakaniemeen rakentuvan Lyyran konseptointiin ja vuokraukseen.

”Ylvassa kiinnostaa ja motivoi ennen kaikkea yrityksen arvot ja vahva visio kaupungin kehittämisestä. Helsingin ytimessä alkavat kehityshankkeet luovat aivan uudenlaista kaupunkitilaa, uudistuva Kaivopiha ja käynnissä oleva hotellihanke ovat erittäin mielenkiintoisia avauksia. On mahtavaa päästä kehittämään Hakaniemeen rakentuvan Lyyran konseptia ja viemään vuokrausta eteenpäin. Odotankin innolla uuden oppimista, uutta työyhteisöä ja monipuolista tekemistä”, kommentoi Ryynänen.

”Olemme Ylvalla erittäin iloisia saadessamme Maijan mukaan joukkoomme. Kiinteistöliiketoiminnassamme aktiviteetti on lisääntynyt merkittävästi viimeisen vuoden aikana ja uusien hankkeiden myötä myös tilojen vuokrauksessa ja konseptien kehittämisessä riittää runsaasti työsarkaa. Maija on taustansa myötä loistava lisä vahvistamaan tiimiä ja on arvoiltaan jo valmiiksi Ylvan näköinen tekijä”, kiinteistöjohtaja Ville Vaarala kertoo.

Ylvan toimintaa ohjaa visio kukoistavasta Helsingistä, joka on kansainvälinen ja kestävä tieteen ja sivistyksen suurkaupunki. Olemme Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan omistama yritys ja mahdollistamme tuotoillamme aktiivista opiskelijaelämää. Liiketoimintamme tulokset takaavat nykyisten ja tulevien opiskelijasukupolvien mahdollisuudet kehittää yhteiskuntaa.

Lisätietoja

Maija Ryynänen, 0400 352 357

Ville Vaarala, kiinteistöjohtaja, 040 569 0699

Lisää aiheesta