OECD valitsi 35 vastuullisuuden pioneeriyritystä

Kiinteistö- ja finanssisijoituksiin sekä majoitus- ja ravintola-alaan erikoistunut Ylva on saanut merkittävän kansainvälisen tunnustuksen vastuullisuustyöstään. Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan omistama Ylva on ainoana suomalaisena toimijana mukana taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD:n B4IG (Business 4 Inclusive Growth) -yritysryhmässä, jonka jäsenet tekevät uraauurtavaa työtä vastuullisemman markkinatalouden puolesta. Ranskan presidentti Emmanuel Macron tapaa Ylvan ja muiden B4IG-yritysten toimitusjohtajat perjantaina 23.8. Pariisin Élysée-palatsissa.

OECD:n tukema B4IG-yhteistyö kokoaa yhteen 35 yritystä, jotka toimivat omalla alallaan merkittävinä edelläkävijöinä tasa-arvoisemman ja oikeudenmukaisemman markkinatalouden rakentamisessa. Ranskan G7-tapaamisessa 24.–26.8. julkistettavan aloitteen tarkoituksena on tarjota kasvu- ja yhteistyöalusta, jonka avulla mukaan valitut yritykset voivat laajentaa vastuullisuusprojektejaan ja kasvattaa niiden sosiaalista vaikutusta myös oman toimintansa ulkopuolelle.

B4IG-yrityksiin kuuluu Danonen, Accenturen ja Renault’n kaltaisia suuria ja tunnettuja kansainvälisiä konserneja, joiden sosiaalinen ja taloudellinen jalanjälki on merkittävä. Yhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto on yli biljoona Yhdysvaltain dollaria, ja ne työllistävät yli kolme miljoonaa ihmistä. Ainoana suomalaisyrityksenä mukana on Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan omistama Ylva, jonka liiketoiminta keskittyy finanssi- ja kiinteistösijoituksiin sekä majoitus- ja ravitsemusalaan.

”Olemme ylpeitä päästessämme mukaan näin merkittävien yritysvaikuttajien joukkoon. 150-vuotisena toimijana pitkäjänteisyys ja vastuullisuus ovat keskeisiä arvojamme, ja olemme sitoutuneet työskentelemään kestävän ja tasa-arvoisen liiketoiminnan kehittämiseksi Suomessa. Muun muassa digitaalitalouden uudet muodot, kasvava kaupungistuminen ja ilmastokriisin aiheuttamat uhat ovat haaste hyvinvoinnin kehitykselle maailmanlaajuisesti. Me Ylvassa uskomme, että yksityisellä sektorilla on merkittävä rooli siinä, miten näihin haasteisiin ja uhkiin vastataan. ”, sanoo Ylvan toimitusjohtaja Antti Kerppola.

Viime vuosien aikana Ylva on tullut tunnetuksi kunnianhimoisista vastuullisuusavauksistaan. B4IG-yhteistyössä on nostettu esiin muun muassa Ylvan Lyyra-rakennushanke, jossa kiinnitetään erityistä huomiota usein maahanmuuttajataustaisten rakennustyöntekijöiden sosiaaliseen asemaan ja yhdenvertaisiin yhteiskunnallisiin vaikutusmahdollisuuksiin. Rakennus on edelläkävijä myös ympäristönäkökulmasta: rakennusaikana kiertotalousratkaisut korostuvat ja käytönaikainen energiankulutus yhdistettynä julkisiin kulkuyhteyksiin tukee hiilineutraalin Helsingin rakentumista. Pyrkimys yhdenvertaisuuteen näkyy myös UniCafe-ravintoloissa, joissa Ylvan tavoitteena on tehdä kestävät valinnat mahdollisimman helpoksi jokaiselle – edulliseen hintaan.

Vastuullisuustyö vie Élysée-palatsiin

G7-kokouksen isäntä, Ranskan presidentti Emmanuel Macron on kutsunut B4IG-yritysten toimitusjohtajat Élysée-palatsissa perjantaina iltapäivällä 23.8 järjestettävään tilaisuuteen. Tilaisuus alkaa presidentin avaussanoilla, minkä jälkeen osallistujat keskustelevat B4IG-aloitteesta. Myös Ylvan toimitusjohtaja Antti Kerppola osallistuu tapahtumaan.

”Meille tämä on hieno osoitus siitä, että vastuullisuustyössä pienikin yritys voi omalla esimerkillään nousta kokoaan suuremmaksi ja vaikuttaa kansainvälisellä areenalla. B4IG-koalitio ottaa välttämättömiä askeleita kohti osallistavaa ja oikeudenmukaista tulevaisuutta. Lähdemme määrätietoisina mukaan rakentamaan ylihuomisen yhteiskuntaa – koska parhaat ratkaisut syntyvät yhteistyöstä ja tiedon jakamisesta”, Kerppola sanoo.

B4IG-yritykset sitoutuvat edistämään ihmisten yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa sekä omassa liiketoiminnassaan että kansainvälisellä tasolla. OECD:n tuki, yhteinen talousfoorumi ja projekteille kohdennettu kasvualusta auttavat laajentamaan onnistuneita toimintatapoja ja luomaan inhimillisesti kestävää talouskasvua.

Lisätiedot:

Antti Kerppola, toimitusjohtaja,

p. +358 45 353 2187, antti.kerppola@ylva.fi

Jannica Aalto, viestintä- ja markkinointijohtaja,

p. +358 45 134 7636, jannica.aalto@ylva.fi

Ylvan tavoitteena on kansainvälisen ja kestävän tieteen ja talouden kaupungin rakentaminen. Liiketoimintamme keskittyvät kiinteistö- ja finanssisijoituksiin sekä majoitus- ja ravintola-alaan. Omistajiamme ovat Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan opiskelijat. Ylvan liikevaihto vuonna 2018 oli 33,5 miljoonaa euroa ja liiketoiminnan tulos 5,5 miljoonaa euroa. Ylva tunnettiin 20.3.2019 asti nimellä HYY Yhtymä.

Lisää aiheesta