Kuukausitiedote heinäkuu 2021

Ajankohtaista heinäkuussa

Metron sisäänkäynti siirtyy 13.7.


Lyyran perustustyöt ovat valmistuneet, ja kesällä työmaallakeskitytään Siltasaarenkadun katukannen alapuolella tehtäviin uusienrakennusten edellyttämiin perustus- ja vahvistustöihin.

Töiden edetessä metron A-sisäänkäynti eli nykyinen Toisenlinjan puoleinen sisäänkäynti suljetaan 13.7. Tilalle avataan Porthaninkadunpuoleinen B-sisäänkäynti. Esteetön kulku metroon tapahtuu edelleenHakaniementorin C-sisäänkäynnin kautta.

Pahoittelemme työmaan aiheuttamia häiriöitä ja pyrimmepitämään lähiympäristön haitat mahdollisimman pieninä!


Lyyran työmaa kiinnosti B4IG-verkoston tapaamisessa

Ylvan toimitusjohtaja Leea Tolvas ja kestävänliiketoiminnan johtaja Antti Ruuska osallistuivat maanantaina 21.6.Business for Inclusive Growth (B4IG) -verkoston hallitustapaamiseen, jonkapäätteeksi verkosto hyväksyi yhteisen lausuman ihmisarvoisen palkkatasontakaamisen puolesta.


Tolvas ja Ruuska esittelivät tapaamisessa Lyyra-hankkeessatestattuja käytäntöjä, joiden avulla Ylva huolehtii ihmisoikeuksien jayhdenvertaisuuden toteutumisesta työmaillaan.


Ylvan alihankintasopimukset edellyttävät kumppaneiltaterveellisen ja turvallisen työympäristön, asianmukaisen palkan sekäihmisarvoisen kohtelun takaamista kaikille työntekijöille. LisäksiLyyra-hankkeen työmaalla on käytössä anonyymi ilmoituskanava, jonka kautta kukatahansa työntekijä tai työmaalla asioiva voi laittaa suoraan meille palautettamahdollisista väärinkäytöksistä.

OECD:n tukema B4IG-yhteistyö kokoaa yhteen yli 40 yritystä,jotka toimivat omalla alallaan merkittävinä edelläkävijöinä tasa-arvoisemman jaoikeudenmukaisemman markkinatalouden rakentamisessa. Ylva on ainoa verkostossamukana oleva suomalaisyritys.


Lyyran energiatehokkuus on parasta A-luokkaa

Rakennusten energiatehokkuus on parantunut vuosien saatossamerkittävästi. Nykyisten uudisrakennusten on oltava lähesnollaenergiarakennuksia. B-energialuokka edustaa nykypäivän tyypillistärakentamista, ja A luokka puolestaan parhaita rakennuksia. A-luokkaan pääsyedellyttää, että rakennuksissa otetaan käyttöön uusiutuvan energian tuotantoaja muita erityisratkaisuja.


Lyyra-hankkeelle on myönnetty paras mahdollinen, eli A-luokan energialuokka. Tässä onnistuttiin innovoimalla uusia ratkaisujajäteveden lämmön talteenottoon ja ilmanvaihdon ohjaukseen.



Kysymyksiä?


Heräsikö jokin kysymys? Kysymykset työmaasta voit lähettää sähköpostilla osoitteeseen lyyra@haahtela.fi.


Ovatko sinun uudet liike- tai toimistotilasi Lyyrassa? Vastaamme mielellämme vuokrausta koskeviin kysymyksiin! Tiloihin liittyvistä tiedusteluista vastaa maija.ryynanen@ylva.fi.

Kuvat: Johannes Wesslin

Lisää aiheesta